ETUSIVU |  MEISTÄ |  KOIRAT |  MUISTOISSA |  KUULUMISET |  TULOKSET |  GALLERIA

Ada
 

Walesinspringerspanieli

EE, LV, LT & BALT VMVA Mawredd Tes

© Matti Siirtola
s. 05.11.2003
om. Outi & Matti Siirtola, kasv. Kirsti Väisänen-Hostikka
lonkat B/B, silmät ok 13.11.2005

Springerspanielit ry:n agilitymestari 2008, 2011, 2012 & 2015

Springerspanielit ry:n vuoden agilitykoira 2009 & 2010 (2011 sij.3, 2012 sij.2)

Osallistumisoikeus SM-kisoihin 2009, 2011, 2012 (SM-16) & 2013

Osallistumisoikeus maajoukkuekarsintoihin 2009

Tessan tiedot Kennelliiton jalostustietokannassa


Jouluaaton aattona 2003 haimme luoksemme Imatralta pienen punavalkoisen nappisilmän. Alkujaan Tessasta tuli Outin tyttö; jopa siinä määrin, ettei ruoka maittanut mamman ollessa poissa kotoa. Myöhemmin Tessasta tuli myös papan tyttö varsinkin yhteisen agilityharrastuksen vuoksi. Silti mamma ei voinut seurata agilitykisoja paikan päällä, koska huoli mamman perään oli kova. Esim. agilityn sm-kisoissa Torniossa Tessa karkasi radalta etsimään mammaa katsomosta.

Eniten Tessa nautti ollessaan omien ihmistensä kanssa ja päästessään juoksemaan vapaana metsässä. Mamman opiskellessa Tessa teki ahkerasti läksyjä mamman kanssa omalta tuoliltaan ja mamma sai moittivia katseita, jos päiväunet jäivät välistä. Viimeisinä vuosina Tessa seurasi mammaa kaikkialle, minne pystyi. Välillä se jäi odottelemaan mammaa pitkäksikin aikaa väärään paikkaan, kun kuulo huononi ja se nukkui niin sikeästi, ettei tajunnut mamman siirtyvän paikasta toiseen. Muuten se eleli täyttä koiran elämää, kunnes keväällä 2016 Tessan vointi romahti äkillisesti. Pari vuotta vaivannut haimatulehdus akutisoitui jälleen kerran eikä mitään ollut enää tehtävissä. Tessa piti päästää pois, mutta pieni suuri koira jätti meille ison kasan hyviä muistoja.



Hillpark Roller Coaster Mapleby Cutty Sark Eddistone Hornblower Tamaritz Toff
Eddistone Damelza Ann
Mapleby Blodeuyn aurora Killena Scaup of Charlmay
Stagarth Little Pheobe
Hillpark Frolic Weslave Will O´The Wisp Dalati Gwent
Dalati Dethol
Hillpark Reverie Ty-Bryngwyn
Hillpark Pollyanna
Mawredd Nos Da Weslave Red Admiral Weslave Wood Tiger Fiveacres Firecrest
Weslave Polly Flinders
Weslave Wood Avens Haregate Wild Sage
Weslave Winter´s Morn
Mawredd Jiwbili Rwyn Madrigal Rwyn Xavier
Rwyn Elena
Mawredd Y-Mor-Coch Sinsir Hawdd Da
Mawredd Loetran
 
© Matti SiirtolaPäivitetty 08/03/2020